John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
1. Tausta:
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla.
2. Tavoite:
Haluamme kertoa meren tarinaa: meren, joka toimii meille suomalaisille siltana maailmaan. Meren tarinan ja sen historian tunnetuksi tekeminen on tärkeää, sillä samalla opimme ymmärtämään, miksi ainutlaatuista Itämertamme pitää myös suojella. Toimintamme monimuotoisuus tekee meistä ainutlaatuisen: työskentelemme Itämeren hyväksi yli sukupolvien.
Tavoitteenamme on Itämeren hyvä tila, jossa vesi on kirkasta, ravinteita ja leviä ei ole meressä liikaa, ja meren pohjalla riittää happea. Vaikka Itämeren suojelutyö on suurten mittaluokkien toimintaa, on myös yksittäisellä ihmisellä mahdollisuuksia vaikuttaa meren hyvinvointiin.
Työtämme ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. Olemme myös riippumaton toimija: työtämme ohjaa vain ja ainoastaan Itämeren etu.
Olemme käynnistäneet yli 40 Puhdas Itämeri -hanketta, joista 25 on saatu valmiiksi.
Meillä on käynnissä useita hankkeita mm. meressä jo olevan ravinnekuormituksen vähentämiseksi sekä mereen päätyvän teollisen ja maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Esimerkiksi Vantaanjoen kipsihankkeessa on tavoitteena käsitellä 3500 hehtaaria peltoa vuosina 2018–2020. Kipsikäsittely vähentää eroosiota ja leikkaa vesistöjä rehevöittävää fosforikuormitusta välittömästi. Hankkeen tavoitteena on vähentää Vantaanjoen ja Itämeren rehevöitymistä sekä kirittää kipsin käyttöönottoa koko Itämeren alueella. Vuoden 2020 alussa säätiö käynnisti kansainvälisen Gypsum Initiative -hankkeen, jossa selvitetään kipsikäsittelyn soveltuvuutta eri Itämeren alueen maissa.
3. Vaikutus Itämeren tilaan:
Puhdas Itämeri -hankkeissa vähennetään meren ravinnekuormitusta ja ympäristöriskejä, ja niistä saadaan konkreettisia tuloksia. Pelkästään Pietarin jätevesien puhdistuksella ja Laukaanjoen lannoitetehtaan päästöjä vähentämällä Suomenlahden vuotuista rehevöittävää fosforikuormaa on yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa onnistuttu pienentämään jopa 75 prosenttia.
Säätiömme on myös palkittu tiedon välittäjä ja merellisen kulttuurisisällön tuottaja. Olemme julkaisseet yli 40 meren tarinoista kertovaa kirjaa, järjestäneet lukuisia näyttelyitä ja tapahtumia sekä luoneet yhdessä merimuseoiden kanssa merellisen kulttuurin aarreaitan, Loki-verkkopalvelun. Vuonna 2020 käynnistimme yhteistyössä Museoliiton kanssa Digimuseo.fi-palvelun.
Tarjoamme ohjeita ja sisältöä myös jokaisen yksilön mahdollisuuksiin vaikuttaa Itämeren tilaan omilla toimillaan. Esimerkiksi Itämeri-laskurilla jokainen voi testata, kuinka monta ämpärillistä sinilevää tuottaa Itämereen ja napata ohesta vinkkejä, joilla voi vähentää tuottamaansa sinilevän määrää. Lisäksi myös yksittäiset kansalaiset voivat tukea John Nurmisen Säätiön työtä Itämeren hyväksi.
Jaa somessa
Hae artikkelia
Viimeisimmät
- Hopeakylkisen eväkkään hyvinvointi heijastelee koko Itämeren kuntoa
- Itämeriprojektin hankkeet kannattelevat ekosysteemin tukipilareita
- Rehevöityminen on yksi Itämeren suurimmista ongelmista – näin Itämeriprojektin rahoittamat hankkeet torjuvat sitä
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
- Maarianhaminan kaupunki – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
Kategoriat
- Uutinen (64)
- Rahoituksen saajat (68)
- Lasten ja nuorten projektit (1)
- Konkreettiset kilogrammat (1)