Kestävän maanhoidon karttapalvelu – 65 000 €
Voittoa tavoittelematon kaikille avoin karttapalvelu auttaa maanomistajia tehokkaassa Itämeren suojelussa ja ilmastotyössä.
Kestävän maanhoidon karttapalvelun toteuttaa Button Program, tietoalan kestävän kehityksen yhdistys. Hyödynnämme Maaseutuviraston ja Metsäkeskuksen avointa peltolohko- ja metsädataa. Arviot mahdollisuuksista vaikuttaa ojitettujen turvemaiden päästöihin perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin.
Arviot tekevät Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston tutkijatohtori Paavo Ojanen ja kollegat muista alan tutkimuslaitoksista. Tieteellisinä yhteistyökumppaneina ovat Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja Geologian tutkimuskeskus.
2. Ongelman kuvaus
Suomme ojitettiin pääosin 60-70-luvuilla. Vuosituhannen alusta asti on tiedetty, että suopeltojen ja suometsien kuivan turvekerroksen hajoamisesta hapettumalla aiheutuvat päästöt vesistöihin ja ilmakehään ovat suuria. Kartan avulla maanomistajat näkevät tason, jolle voivat antaa ojien pohjavedenpinnan nousta. Vedenpinnan taso ylläpitää kuivan tuottavan maakerroksen satokasveille ja puiden juuristolle sekä suojaa tulvilta. Ojista tulevat vesistöpäästöt ja kuivan turvekerroksen hapettumisesta syntyvät kasvihuonekaasupäästöt kuitenkin minimoituvat.
3. Mihin projekti tähtää? / Miltä ratkaisunne näyttää?
Projektin tarkoitus on edistää Itämeren suojelua ja ilmastotyötä. Tähän tarkoitukseen luodaan helppo ja luotettava verkkosovellus, jonka avulla maanomistajia on helppo tukea, ja suomailla saavutettuja päästösäästöjä on helppo arvioida ja seurata. Edistynyt palvelumme auttaa maanomistajia ja neuvontaorganisaatioita käytännön maatalouden ja metsänhoidon suunnittelutyössä.
Korkean resoluution satelliittikartta näyttää suomaat peltolohko- ja metsikkökuviokohtaisesti. Kartta arvioi maanomistajan saavuttamat päästösäästöt, kun hän nostaa suopellon pohjaveden pintaa esimerkiksi säätökaivoilla sekä jättää suopellon ja suometsän kunnostusojituksen tekemättä.
Palvelun avulla tavalliset kansalaiset ja yritykset pääsevät tukemaan suoraan maanomistajia, jotka hillitsevät ojitettujen turvemaiden ravinnepäästöjä ja turpeen hajoamisen kasvihuonekaasupäästöjä. Suomalaisista noin 15 % omistaa maata ja voimme toisiamme tukien välttää suuren määrän päästöjä joka vuosi. Talkoohenki toimii myös digitaalisesti – tämähän on helppoa kuin heinänteko!
4. Miten projekti myötävaikuttaa Itämeren tilan parantamiseen?
Karttapalvelussamme on noin 70 000 suopeltolohkoa (200 000 hehtaaria) ja 2,2 miljoonaa hehtaaria yksityisiä suometsiä. Kestävän maanhoidon 20 vuoden kokonaispäästöjen säästöpotentiaali on yli 20 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Päästösäästöpotentiaali vastaisi vähintään 100 000 suomalaisen 20 vuoden päästöjä. Hankkeen aikana teemme hehtaarikohtaiset arviot toimenpiteiden vaikutuksesta ravinne-ja kasvihuonekaasupäästöihin sekä luomme järjestelmän, jonka avulla kuka vain voi helposti ja turvallisesti tukea maanomistajia arjen työssä.
Muita hankkeita edellisiltä vuosilta
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2015
Täktominlahden ennallistaminen – 20 000 €
Kääntääksemme negatiivisen kehityksen, käynnistimme operaatio Täktominlahden vuonna 2010.
Ahvenanmaan siivous – 10 000 €
Ahvenanmaan siivous -projektin avulla haluamme paitsi koordinoida ja tukea vapaaehtoisten toimia ympäri Ahvenanmaata, myös tehdä töitä roskaantumisen ennaltaehkäisemiseksi.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Maarianhaminan Slemmernin lahti mikromuovittomaksi – 35 000 €
Nabbenin niemen läheisyydessä toteutettava kosteikkoratkaisu siihen kuuluvine altaineen ja jälkipuhdistuksineen luo edellytykset mikromuovien, ravintoaineiden ja muiden saasteiden erottelulle.
Suomen Ympäristokeskus SYKE – 42 000e
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa vuosittain merimetsojen sekä haahkojen pesintää. Tässä hankkeessa selvitetään Suomenlahdella muovien määrää merilintujen pesissä. Merilinnut kärsivät ympäristön…
WWF Suomi – vuosittainen rahoitus (25 000 € vuonna 2019)
WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa noin sadassa maassa, kaikilla mantereilla. WWF Suomi on työskennellyt Itämeren suojelemiseksi jo yli 30 vuotta.
Itämeriprojektipäivät huhtikuussa 2017 – 1 000 €
Katse kohti Itämerta – Me hankolaiset nuoret välitämme ympäröivästä merestämme ja sen hyvinvoinnista.
Nutribute – 15 000 €
Ainutlaatuinen joukkorahoitusalusta muuttaa Itämeren suojeluideat toiminnaksi.
Clewat Oy – 130 000e
Clewat kehittelee laittteita merten ja vesialueiden puhdistamiseen. Clewatin kehittelemän uuden ja innovatiivisen lumensulatuslaitteen etu on siinä, että lumensulatus itsessään on…
Lasten ja nuorten projektit,2016
Haluamme pelastaa Itämeren! – 1 000 €
Mitä useammat aikuiset kuulevat, että me lapset haluamme työskennellä puhtaamman Itämeren eteen, sitä parempi.
Miksi Itämerta on suojeltava? – 17 500 €
Tässä ympäristökasvatusprojektissa oppilaat tutkivat Itämerta, sen rannikoita ja ympärillä olevia valtioita yhdessä yhteistyökoulujen ja -päiväkotien kanssa.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Muoviroskan keruulaite – 70 000 €
Tavoitteena on rakentaa erityisesti makromittaisten muoviroskien keruuseen kehitetty laite.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2016
Käymäläjätteet kuriin – Imutyhjennyslaitteen hankinta saaristoon – 14 000 €
Haluamme estää jätteiden mereen pääsyn, sillä yhden ihmisen yhden päivän käymäläjätökset meressä antavat levänkasvatuspotentiaalin 2,5 kilolle levää.
Nuori, sun ideat ja teot Itämeren hyväksi – 3 500 €
Projektiin haastetaan Itämeren rannoilla koulua käyvät nuoret mukaan ideoimaan tekoja, joilla kaunis Itämeremme puhdistuisi eikä likaantuisi.
Siisti Biitsi – 90 000 €
Siisti Biitsi -ohjelman tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta, jakaa tietoa sekä yhdistää konkreettinen…
Konkreettiset kilogrammat,2016
Badewanne – 10 000 €
Tutkimushanke hylkyihin takertuneiden haamuverkkojen, ja hylkyjen sisältämien haitallisten aineiden kartoittamiseksi ja kuvaamiseksi.
Rauman freinetkoulun oppilaiden tutustuminen saaristoluontoon – 4 100 €
Tavoitteena on paitsi tehdä ympäristöteko, myös rakentaa oppilaidemme luontosuhdetta ja halua suojella yhteistä Itämertamme.
Itämeri-lähettiläsvierailut kouluissa – 10 000 €
Projektimme tavoitteena on järjestää puolentoista vuoden aikana 600 elämyksellistä Itämeri- lähettiläiden pitämää oppituntia peruskouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla……
Konkreettiset kilogrammat,2015
Mekaaninen eliönesto – 7 000 €
Tavoitteenamme on kaupallistaa ja vakiinnuttaa vaihtoehtoisia eliönestomenetelmiä, jotka tekevät työn paremmin kun nykyiset eliönestomaalit.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Maatalouden fosforikuormituksen vähentäminen peltojen kipsikäsittelyllä – 40 000 €
Peltojen kipsikäsittely vähentää pelloilta tulevaa fosforihuuhtoumaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin nykyisin käytössä olevat vesiensuojelukeinot.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Itämeriviikko 2016 – 1 400 €
Itämeri-teemaviikolla 7.-luokkalaiset opettajineen siivoavat koulun lähialueita sekä Munkkiniemen rantoja. Lisäksi Itämeri-teema näkyy keskitetysti opetuksessa eri oppiaineissa niin peruskoulussa…
Itämeri-palapeli – 10 000 €
Projektin tavoite on osoittaa lapsille ja nuorille, että myös he voivat olla mukana Itämeren hyväksi tehtävässä työssä.
Emmaus Åland – 120 000 € (kaksivuotinen rahoitus)
Emmaus Åland on yhdistys, jonka työkenttänä ovat kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteisvastuu. Emmaus Åland auttaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle kierrätyksen ja uusiokäytön avulla.……
Hiiliviljelyverkosto – 33 000 €
Kouluttamalla luomuviljelijät hiiliviljelijöiksi teemme pelloista hiilinieluja ja tukimme ravinnevuodot vesistöihin.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Itämeri puhtaaksi muovista biohajoavilla pakkausvalinnoilla – 50 000 €
Sulapac® -materiaali ja -pakkauskonsepti on kehitetty ratkaisemaan osaltaan merien muoviongelmaa.
Tutkimusmatka Saaristomerelle – 6 000 €
”Tutkimusmatka Saaristomerelle” on aktivoiva seikkailuohjelma, joka on suunnattu lapsiperheille saariston vierasvenesatamissa.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Lääkeainejäämien ja muiden haitta-aineiden poistaminen jätevesistä – 80 000 €
Tavoitteemme on skaalata kehittämämme koronapurkausteknologia teolliseen mittakaavaan.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Lapsilta lapsille – 3 600 €
Projekti tähtää siihen, että lapset itse löytävät Itämeren hienouden ja haluavat esitellä sen muillekin.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2017
Petokala-projekti – 5 000 €
Tavoitteena on parantaa rannikon ekosysteemin tasapainoa vahvistamalla petokalakantaa.
Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Typenpoiston parantaminen jätevedenpuhdistamoilla – 40 000 €
Projektin tarkoituksena on ottaa jätevedenpuhdistamoilla käyttöön tekniikkaa, jolla lisätään typenpoistoa energiankulutuksen jopa pienentyessä.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Haitallista ympäristökuormitusta vähentävä vedenalaisten rakenteiden puhdistuslaitteisto – 33 000 €
DG-Diving Group Oy:n kehittämä menetelmä mahdollistaa laivojen pohjien puhdistuksen Itämerellä vesistöä kuormittamatta.
Elävä Itämeri, Baltic Sea Action Group – 80 000 €
Baltic Sea Action Group perusti Elävä Itämeri -hankkeen vuonna 2019, jolloin se sai Ålandsbankenin Itämeriprojektilta 80 000 euron rahoituksen. Nyt hanke sai jatkorahoituksen toiselle vuodelle.
Konkreettiset kilogrammat,2018
Solar Foods – 50 000 €
Solar Foodsin projektin tavoite on laatia ensimmäisen raaka-aineenaan hiilidioksidia, uusiutuvaa sähköä ja kivennäisaineita käyttävän kaupalliseen ruoantuotantoon tarkoitetun tehtaan…
ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. ”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman…
John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön……
Roskapostia – Kansalaisen tietokirja merten roskaantumisesta – 20 000 €
Hankkeen kärki on tiedon levittäminen ja sitä kautta meriympäristön tilan parantaminen.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Proteiinirehun ilmastotehokas tuotanto – 15 000 €
Tavoitteemme on kasvattaa hyönteisentoukkia, joita ruokitaan yllämainittujen teollisuuksien jätteillä ja jäämätuotteilla.
BagIt – 9 500 €
Muovipussit pois Itämerestä ainutlaatuisen paperikassin avulla.
Lasten ja nuorten projektit,2015
#ihanaitämeri – 1 000 €
Projekti tähtää lisäämään tietoutta Itämerestä ja sen suojelemisesta sekä madaltamaan kynnystä osallistua suojeluun.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2020
Maarianhaminan kaupunki – 80 000 e
Terveemmän Itämeren saavuttamiseksi tarvitaan sekä pieniä että suuria toimenpiteitä. Rakentamalla kosteikon Svibyhyn Maarianhaminan kaupunki auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä.
Rannikko-observatorio – 35 000 €
Haluamme rakentaa automaattisesti toimivan mittariverkoston, joka mittaa keskeytyksettä tietoa ja lähettää sitä verkkoportaaliin.