Roskapostia – Kansalaisen tietokirja merten roskaantumisesta – 20 000 €
Merten roskaantuminen on maailmanlaajuinen ongelma. Meriroskat eivät tunne valtioiden välisiä rajoja, ja niistä aiheutuvat ongelmat koskettavat kaikkia ihmisiä, eliöitä ja elinympäristöjä Itämeren rannikolla.
Roskapostia – Kansalaisen tietokirja merten roskaantumisesta
Pidä Saaristo Siistinä ry
2. Ongelman kuvaus
Merten roskaantuminen on maailmanlaajuinen ongelma. Meriroskat eivät tunne valtioiden välisiä rajoja, ja niistä aiheutuvat ongelmat koskettavat kaikkia ihmisiä, eliöitä ja elinympäristöjä Itämeren rannikolla.
Merten roskaantumista ja siitä aiheutuvia ympäristöhaittoja selvitetään parasta aika eri puolilla maailmaa. Itämeren osalta tietoja on kertynyt hajanaisesti muutaman viime vuoden ajalta. Ensimmäinen vertailukelpoinen Itämeren ympärysmaiden välinen selvitys rantojen roskaantumisesta valmistui vuonna 2013. Tästä selvityksestä saadut tulokset osoittavat Suomen rantojen osalta että:
- Suurin osa, jopa 75 prosenttia kaikesta rantaroskasta on muovia tai vaahtomuovia
- Kaupunkien läheisyydessä olevat rannat ovat huomattavasti roskaisempia kuin luonnontilaiset, asustuskeskuksista syrjässä olevat
- Syömiseen ja juomiseen liittyvät roskat (pullonkorkit, ruokapakkaukset, kertakäyttöruokailuvälineet, kertakäyttömukit) ovat tyypillisimpiä löydöksiä rannoilla, epämääräisen muoviroskan jälkeen.
Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että vaikka roskien lähteet vaihtelevat alueittain, suurin osa mereen päätyvästä roskasta on peräisin maalta ja vain pieni osa merilähteistä, kuten laivaliikenteestä. Tämä näyttäisi pitävän paikkansa myös Suomessa, missä havaittiin verraten ison osan rantojen roskista liittyvän kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja ns. ”take away” elämäntyyliin. Tiedotusvälineet Suomessa ja maailmalla ovat tarttuneet merten roskaantumiseen aiheena hanakasti, ja toisinaan välittäneet harhaanjohtavaa ja kauhukuvia maalailevaakin tietoa. Keskustelu meriympäristön roskaantumisesta Itämeren piirissä on vasta alkanut, ja nyt on oikea hetki laittaa faktat kohdalleen ja esitellä oikeanlaisia työkaluja millä yhdessä päästään ratkomaan ongelmaa. Jokainen voi jo pienilläkin teoilla vaikuttaa ja olla mukana vähentämässä meriroskaongelmaa.
3. Mihin projekti tähtää? / Miltä ratkaisunne näyttää?
Roskaantuminen poikkeaa monista muista Itämereen kohdistuvista uhkatekijöistä, niin sanotuista paineista siinä, että siihen voivat kansalaiset vaikuttaa monella eri tavalla omalla toiminnallaan. Hankkeen kärki on tiedon levittäminen ja sitä kautta meriympäristön tilan parantaminen. Tietoa halutaan jakaa erityisesti nuorille, yläkouluikäisistä vanhempiin. Sekä Itämeren ympärysmaiden (HELCOM) että Koillis-Atlantin yleissopimuksen (OSPAR) piiriin kuuluvien maiden laatimissa alueellisissa roskaantumisen toimenpideohjelmissa on tiedottaminen nostettu yhdeksi tärkeimmistä roskaantumista vähentävistä toimenpiteistä. Kirjaprojekti tähtää ajantasaisen tiedon levittämiseen merten roskaantumisesta, sekä antamaan kansalaisille työkaluja omalta osaltaan vähentää roskaantumista, ja sen vaikutuksia merissä.
4. Miten projekti myötävaikuttaa Itämeren tilan parantamiseen?
Nyt suunnitteilla oleva kirja kokoaa yhteen jäsennellyn tietopaketin Itämeren roskaantumisen tilasta tällä hetkellä ja Itämeren herkän ekosysteemin erikoispiirteistä. Kirja kuvaa roskaantumisen haittavaikutuksia niin meren eliöstön kuin kansalaisen näkökulmasta ja antaa työkaluja, joilla tilannetta voi parantaa. Kirjaan tutustuttuaan lukijalla on tietoa roskaantumisen tilanteesta Itämerellä, sellaisena kuin sen tällä hetkellä tunnemme. Lukija on myös saanut tietoa siitä, miten erilaiset valinnat ja kulutustottumukset vaikuttavat roskaantumiseen suoraan ja välillisesti, ja erityisesti miten itse voi vaikuttaa asioihin. Kirja haluaa rohkaista jokaista tarttumaan toimeen Itämeren roskaantumisen pysäyttämiseksi.
Muita hankkeita edellisiltä vuosilta
Elävä Itämeri, Baltic Sea Action Group – 80 000 €
Baltic Sea Action Group perusti Elävä Itämeri -hankkeen vuonna 2019, jolloin se sai Ålandsbankenin Itämeriprojektilta 80 000 euron rahoituksen. Nyt hanke sai jatkorahoituksen toiselle vuodelle.
WWF Suomi – vuosittainen rahoitus (25 000 € vuonna 2019)
WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa noin sadassa maassa, kaikilla mantereilla. WWF Suomi on työskennellyt Itämeren suojelemiseksi jo yli 30 vuotta.
Emmaus Åland – 120 000 € (kaksivuotinen rahoitus)
Emmaus Åland on yhdistys, jonka työkenttänä ovat kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteisvastuu. Emmaus Åland auttaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle kierrätyksen ja uusiokäytön avulla.……
Lasten ja nuorten projektit,2015
#ihanaitämeri – 1 000 €
Projekti tähtää lisäämään tietoutta Itämerestä ja sen suojelemisesta sekä madaltamaan kynnystä osallistua suojeluun.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Itämeriviikko 2016 – 1 400 €
Itämeri-teemaviikolla 7.-luokkalaiset opettajineen siivoavat koulun lähialueita sekä Munkkiniemen rantoja. Lisäksi Itämeri-teema näkyy keskitetysti opetuksessa eri oppiaineissa niin peruskoulussa…
ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Tutkimusmatka Saaristomerelle – 6 000 €
”Tutkimusmatka Saaristomerelle” on aktivoiva seikkailuohjelma, joka on suunnattu lapsiperheille saariston vierasvenesatamissa.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Lääkeainejäämien ja muiden haitta-aineiden poistaminen jätevesistä – 80 000 €
Tavoitteemme on skaalata kehittämämme koronapurkausteknologia teolliseen mittakaavaan.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Maarianhaminan Slemmernin lahti mikromuovittomaksi – 35 000 €
Nabbenin niemen läheisyydessä toteutettava kosteikkoratkaisu siihen kuuluvine altaineen ja jälkipuhdistuksineen luo edellytykset mikromuovien, ravintoaineiden ja muiden saasteiden erottelulle.
Hiiliviljelyverkosto – 33 000 €
Kouluttamalla luomuviljelijät hiiliviljelijöiksi teemme pelloista hiilinieluja ja tukimme ravinnevuodot vesistöihin.
Ahvenanmaan siivous – 10 000 €
Ahvenanmaan siivous -projektin avulla haluamme paitsi koordinoida ja tukea vapaaehtoisten toimia ympäri Ahvenanmaata, myös tehdä töitä roskaantumisen ennaltaehkäisemiseksi.
Itämeri-palapeli – 10 000 €
Projektin tavoite on osoittaa lapsille ja nuorille, että myös he voivat olla mukana Itämeren hyväksi tehtävässä työssä.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2015
Täktominlahden ennallistaminen – 20 000 €
Kääntääksemme negatiivisen kehityksen, käynnistimme operaatio Täktominlahden vuonna 2010.
Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2020
Maarianhaminan kaupunki – 80 000 e
Terveemmän Itämeren saavuttamiseksi tarvitaan sekä pieniä että suuria toimenpiteitä. Rakentamalla kosteikon Svibyhyn Maarianhaminan kaupunki auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä.
Nuori, sun ideat ja teot Itämeren hyväksi – 3 500 €
Projektiin haastetaan Itämeren rannoilla koulua käyvät nuoret mukaan ideoimaan tekoja, joilla kaunis Itämeremme puhdistuisi eikä likaantuisi.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Haitallista ympäristökuormitusta vähentävä vedenalaisten rakenteiden puhdistuslaitteisto – 33 000 €
DG-Diving Group Oy:n kehittämä menetelmä mahdollistaa laivojen pohjien puhdistuksen Itämerellä vesistöä kuormittamatta.
Clewat Oy – 130 000e
Clewat kehittelee laittteita merten ja vesialueiden puhdistamiseen. Clewatin kehittelemän uuden ja innovatiivisen lumensulatuslaitteen etu on siinä, että lumensulatus itsessään on…
Konkreettiset kilogrammat,2017
Itämeri puhtaaksi muovista biohajoavilla pakkausvalinnoilla – 50 000 €
Sulapac® -materiaali ja -pakkauskonsepti on kehitetty ratkaisemaan osaltaan merien muoviongelmaa.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Badewanne – 10 000 €
Tutkimushanke hylkyihin takertuneiden haamuverkkojen, ja hylkyjen sisältämien haitallisten aineiden kartoittamiseksi ja kuvaamiseksi.
Siisti Biitsi – 90 000 €
Siisti Biitsi -ohjelman tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta, jakaa tietoa sekä yhdistää konkreettinen…
John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön……
Nutribute – 15 000 €
Ainutlaatuinen joukkorahoitusalusta muuttaa Itämeren suojeluideat toiminnaksi.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2017
Petokala-projekti – 5 000 €
Tavoitteena on parantaa rannikon ekosysteemin tasapainoa vahvistamalla petokalakantaa.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Typenpoiston parantaminen jätevedenpuhdistamoilla – 40 000 €
Projektin tarkoituksena on ottaa jätevedenpuhdistamoilla käyttöön tekniikkaa, jolla lisätään typenpoistoa energiankulutuksen jopa pienentyessä.
Kestävän maanhoidon karttapalvelu – 65 000 €
Voittoa tavoittelematon kaikille avoin karttapalvelu auttaa maanomistajia tehokkaassa Itämeren suojelussa ja ilmastotyössä.
Rauman freinetkoulun oppilaiden tutustuminen saaristoluontoon – 4 100 €
Tavoitteena on paitsi tehdä ympäristöteko, myös rakentaa oppilaidemme luontosuhdetta ja halua suojella yhteistä Itämertamme.
Itämeriprojektipäivät huhtikuussa 2017 – 1 000 €
Katse kohti Itämerta – Me hankolaiset nuoret välitämme ympäröivästä merestämme ja sen hyvinvoinnista.
Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. ”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman…
Konkreettiset kilogrammat,2017
Muoviroskan keruulaite – 70 000 €
Tavoitteena on rakentaa erityisesti makromittaisten muoviroskien keruuseen kehitetty laite.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Lapsilta lapsille – 3 600 €
Projekti tähtää siihen, että lapset itse löytävät Itämeren hienouden ja haluavat esitellä sen muillekin.
Suomen Ympäristokeskus SYKE – 42 000e
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa vuosittain merimetsojen sekä haahkojen pesintää. Tässä hankkeessa selvitetään Suomenlahdella muovien määrää merilintujen pesissä. Merilinnut kärsivät ympäristön…
Itämeri-lähettiläsvierailut kouluissa – 10 000 €
Projektimme tavoitteena on järjestää puolentoista vuoden aikana 600 elämyksellistä Itämeri- lähettiläiden pitämää oppituntia peruskouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla……
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2016
Käymäläjätteet kuriin – Imutyhjennyslaitteen hankinta saaristoon – 14 000 €
Haluamme estää jätteiden mereen pääsyn, sillä yhden ihmisen yhden päivän käymäläjätökset meressä antavat levänkasvatuspotentiaalin 2,5 kilolle levää.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Mekaaninen eliönesto – 7 000 €
Tavoitteenamme on kaupallistaa ja vakiinnuttaa vaihtoehtoisia eliönestomenetelmiä, jotka tekevät työn paremmin kun nykyiset eliönestomaalit.
Konkreettiset kilogrammat,2018
Solar Foods – 50 000 €
Solar Foodsin projektin tavoite on laatia ensimmäisen raaka-aineenaan hiilidioksidia, uusiutuvaa sähköä ja kivennäisaineita käyttävän kaupalliseen ruoantuotantoon tarkoitetun tehtaan…
Konkreettiset kilogrammat,2016
Proteiinirehun ilmastotehokas tuotanto – 15 000 €
Tavoitteemme on kasvattaa hyönteisentoukkia, joita ruokitaan yllämainittujen teollisuuksien jätteillä ja jäämätuotteilla.
Rannikko-observatorio – 35 000 €
Haluamme rakentaa automaattisesti toimivan mittariverkoston, joka mittaa keskeytyksettä tietoa ja lähettää sitä verkkoportaaliin.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Maatalouden fosforikuormituksen vähentäminen peltojen kipsikäsittelyllä – 40 000 €
Peltojen kipsikäsittely vähentää pelloilta tulevaa fosforihuuhtoumaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin nykyisin käytössä olevat vesiensuojelukeinot.
Miksi Itämerta on suojeltava? – 17 500 €
Tässä ympäristökasvatusprojektissa oppilaat tutkivat Itämerta, sen rannikoita ja ympärillä olevia valtioita yhdessä yhteistyökoulujen ja -päiväkotien kanssa.
Lasten ja nuorten projektit,2016
Haluamme pelastaa Itämeren! – 1 000 €
Mitä useammat aikuiset kuulevat, että me lapset haluamme työskennellä puhtaamman Itämeren eteen, sitä parempi.
BagIt – 9 500 €
Muovipussit pois Itämerestä ainutlaatuisen paperikassin avulla.