John Nurmisen Säätiö – 80 000 €

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön……

WWF Suomi – vuosittainen rahoitus (25 000 € vuonna 2019)

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa noin sadassa maassa, kaikilla mantereilla. WWF Suomi on työskennellyt Itämeren suojelemiseksi jo yli 30 vuotta.

Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €

Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. ”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman…

Emmaus Åland – 120 000 € (kaksivuotinen rahoitus)

Emmaus Åland on yhdistys, jonka työkenttänä ovat kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteisvastuu. Emmaus Åland auttaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle kierrätyksen ja uusiokäytön avulla.……

Elävä Itämeri, Baltic Sea Action Group – 80 000 €

Baltic Sea Action Group perusti Elävä Itämeri -hankkeen vuonna 2019, jolloin se sai Ålandsbankenin Itämeriprojektilta 80 000 euron rahoituksen. Nyt hanke sai jatkorahoituksen toiselle vuodelle.

ReGeneration 2030 – 50 000 €

ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.