Hopeakylkisen eväkkään hyvinvointi heijastelee koko Itämeren kuntoa

Itämeren silakka on ollut ekosysteeminsä avainlajeja todennäköisesti jo vuosituhansien ajan. Millainen on sen tulevaisuus?

Suomalaiset ovat kautta aikojen syöneet silakkaa. Eräiden arvioiden mukaan se on ollut tärkeimpiä saaliskalojamme jo yli tuhat vuotta sitten.

Yhä edelleen silakka on Suomen merkittävin saaliskala, vaikka sen kulutus ihmisravintona onkin ollut laskussa jo pitkään. 1970-luvulta lähtien suurin osa saaduista saaliista on käytetty eläinrehuksi.

Samalla kun silakan suosio suomalaisten ruokapöydissä on laskenut, ovat heikentyneet myös silakkakannat.

Todennäköisinä syinä pidetään Itämeren ravintoverkoissa ja ekosysteemissä tapahtuneita muutoksia. Ilmastonmuutos muun muassa lämmittää merivettä, rehevöityminen lisääntyy ja merilajien elinympäristö muuttuu.

Ilmaston ja samalla veden lämpeneminen näkyy ensimmäisenä planktonissa ja sen jälkeen planktonia syövissä lajeissa, kuten parvikala silakassa.

Vähemmän planktonia tarkoittaa vähemmän silakkaa, ja vähemmän silakkaa puolestaan tarkoittaa vähemmän ravintoa suuremmille saaliskaloille sekä Itämeren linnustolle ja kalaa saalistaville nisäkkäille.

Silakka on Itämeren avainlaji. Tämä tarkoittaa sitä, että se on Itämeren koko ekosysteemin monimuotoisuutta, pysyvyyttä ja toimintaa ajatellen keskeisessä roolissa verrattuna muihin lajeihin.

Jos avainlajikanta romahtaa, näkyvät sen vaikutukset myös koko muussa ekosysteemissä tai eliöyhteisössä.
Silakkakantojen hyvinvointi heijasteleekin näin koko Itämeren vointia, ja päinvastoin. Jos Itämeren tila heikentyy, kapenee myös silakan elintila.

Tällä hetkellä lajia pidetään edelleen määrällisesti elinvoimaisena. Tulevaisuus kuitenkin huolettaa. Nykysilakat ovat laihoja ja pieniä ja veden lämpötilan nousun on todettu haittaavan silakan lisääntymistä merkittävästi

Silakan kalastusta Itämerellä onkin viime vuosina haluttu rajoittaa voimakkaasti, jotta kannat elpyisivät. Esimerkiksi Itämeren pitkäaikainen kumppani WWF on esittänyt, että silakkaa tulisi kalastaa pääsääntöisesti vain rannikolta ja suoraan ihmisravinnoksi.

Tällä hetkellä silakkaa troolataan Itämerestä suoraan vientiin ja käytettäväksi rehuteollisuudessa. Sen sijaan tavalliselta kuluttajalta silakan syöminen olisi suorastaan ekoteko, joka auttaisi poistamaan merestä ravinteita.

Myös ilmaston kannalta kotimaisen villikalan syöminen olisi järkevä vaihtoehto kasvatetun tai ulkomailta tuotetun sijaan.

Itämeriprojektin vuosien varrella rahoittamat eri hankkeet ovat olleet tärkeitä Itämeren kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Pitkäkestoisella kumppanuudella muun muassa John Nurmisen Säätiön kanssa on pyritty torjumaan Itämeren rehevöitymistä ja parantamaan sen myötä myös silakan elinolosuhteita.

Vuonna 2023 Itämeriprojekti rahoitti ruokateknologiayhtiö Hailia Nordicia, joka pyrki pikkukalatuotteillaan lisäämään valtavien silakkasaaliiden fiksumpaa käyttöä sekä hyödyntämään filekokoa pienempiä kaloja ruoantuotannossa.

Hiljattain Hailia Nordic kertoi kehittäneensä ruokateknologiaansa edelleen niin, että se hyödyntää uusissa tuotteissaan kalatalouden muita sivuvirtoja.

Meillä kuluttajilla olisi monta hyvää syytä syödä enemmän silakkaa. Paitsi että se olisi kestävä ratkaisu ympäristöä ajatellen, tekisimme samalla hyvää myös itsellemme: silakka on keskirasvainen, runsaasti proteiinia sisältävä ja ravitseva kala, jonka jo yhdestä annoksesta saisimme riittävästi muun muassa D-vitamiinia koko päivän tarpeiksi.