Esittelyssä Itämeriprojektin rahoitushaun saajat – Hailia Nordicin idealla syödään Itämeri puhtaaksi
Esittelemme kesän aikana verkkosivuillamme ja sosiaalisessa mediassa Itämeriprojektin rahoitusta saaneita projekteja. Ensimmäisenä vuorossa on Hailia Nordic ja toimitusjohtaja Michaela Lindströmin haastattelu.
“Syödään Itämeri puhtaaksi” – Hailia Nordic Oy.
Kerro ensin, millainen on sinun Itämeresi? Mitä Itämeri merkitsee sinulle?
Kasvoin saaristossa ja Itämeri on minulle elintärkeä. Olen viettänyt kesäni meren äärellä lapsesta asti ja se on edelleen paikka, jossa tunnen oloni parhaaksi. Lähellä merta.
Vuosien varrella olen nähnyt konkreettisia muutoksia Itämeren tilassa, mutta myös siinä, miten suhtaudumme mereen. Tutkimuksen ansiosta tietoisuus on lisääntynyt ja tänä päivänä monille on itsestään selvää tehdä valintoja, jotka hyödyttävät Itämerta.
Itämeriprojekti rahoittaa hyviä ideoita ja toimintaa Itämeren tilan parantamiseksi. Mikä on teidän projektinne idea? Miten se edistää Itämeren tilaa?
Sillä mitä syömme, on suora vaikutus ympäristöön. Yksinkertaisilla valinnoilla jokapäiväisessä elämässä voimme saada aikaan suuren muutoksen. Meidän ideamme on, että syödään Itämeri puhtaaksi. Keskimäärin noin 60 prosenttia suomalaisten ravinnekuormituksesta Itämereen johtuu ruokailutottumuksistamme. Lihantuotannon tiedetään aiheuttavan paljon ravinnepäästöjä ja tuontikalan kuljetukset aiheuttavat puolestaan hiilidioksidipäästöjä. Nykyinen tapa kuluttaa ja elää ei ole kestävä.
Samalla tiedämme, että silakan hiilijalanjälki on hyvin pieni ja ennen kaikkea: silakkasaaliiden myötä Itämerestä poistuu merkittäviä määriä merta kuormittavia ravinteita. Kala itsessään on myös terveellistä: siinä on runsaasti omega-3- ja D-vitamiinia. Suomen silakkasaalis on noin 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä vastaa Suomessa tuotetun naudan- ja broilerin vuosituotantoa. Silakka on siis sekä kilogrammoina että euroina mitattuna tärkein saaliimme kalataloudessa. Valitettavasti vain 3 % silakkasaaliista päätyy suomalaisten ruokapöytiin. Suurin osa silakkasaaliista päätyy turkiseläinten rehuksi.
Hailia Nordic Oy on elintarviketeknologian startup, jonka päätehtävänä on tarjota kotimainen, kestävä, terveellinen ja maukas kalatuote alihyödynnetystä pikkukalasta niin ammattikeittiöille ja ravintoloille kuin kotikeittiöille. Ideamme keskiössä on uudenlainen tuotantoteknologia, jolla pikkukala saadaan elintarviketeollisuuden käyttöön. Itämeriprojektin rahoituksen avulla tuotantoteknologia skaalataan tehdasmittakaavaan tarpeisiin.
Mitä Itämeriprojektin rahoitus sinulle merkitsee?
Se on ennen kaikkea tunnustus siitä, että olemme oikealla tiellä ja kannustus jatkaa työtä, jonka uskomme olevan hyväksi Itämerelle. Olemme erittäin ylpeitä saamastamme rahoituksesta, sillä se auttaa meitä saavuttamaan asettamamme konkreettiset tavoitteet.
Oletko tutustunut Itämeriprojektin muihin hankkeisiin, jotka saivat rahoituksen tänä vuonna? Lähetä tervehdys suosikkiprojektillesi!
Yhtä hanketta on mahdotonta valita, koska ne kaikki toimivat Itämeren hyväksi. On myös olemassa laaja valikoima erilaisia lähestymistapoja. Haluan kuitenkin mainita BSAG:n, koska olen seurannut heidän työtään useita vuosia ja ihailen heidän tekemäänsä työtä kestävän maatalouden kehittämiseksi ja kestävän ruoantuotannon varmistamiseksi.
Haastateltu: Michaela Lindström
Titteli: Toimitusjohtaja, Hailia Nordic Oy
Rahoitus: 60 000 euroa
Jaa somessa
Search for article
Latest
- Hopeakylkisen eväkkään hyvinvointi heijastelee koko Itämeren kuntoa
- Itämeriprojektin hankkeet kannattelevat ekosysteemin tukipilareita
- Rehevöityminen on yksi Itämeren suurimmista ongelmista – näin Itämeriprojektin rahoittamat hankkeet torjuvat sitä
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
- Maarianhaminan kaupunki – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
Categories
- News (8)
- Funding recipients (1)