Ålandsbankenin Itämeriprojektin tukema hanke sai Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon – “Rahoitus muutti sanat teoiksi” 

Maarianhaminan kaupunki sai Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 ympäristöpalkinnon Nabbenin kaupunkikosteikon toteuttamisesta.

Ympäristöpalkinnon tämän vuoden teemana oli Luontopohjaiset ratkaisut – monipuolinen vastaus yhteiskunnan suuriin ympäristöhaasteisiin.

Palkintolautakunta perusteli kosteikkohankkeen muun muassa puhdistavan vesiympäristöä ja vaikuttavan myönteisesti kasvistoon ja eläimistöön. Lisäksi se tuo luonnon ja eläimet lähemmäs kaupunkilaisia, toimii kaupunkilaisten virkistysalueena ja edistää näin myös ihmisten sosiaalista hyvinvointia.

Pohjoismaiden neuvosto on virallisen pohjoismaisen yhteistyön parlamentaarinen elin, joka perustettiin vuonna 1952. Siihen kuuluu 87 valittua jäsentä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Tanskasta sekä Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista.

 

Rahoitus muuttaa sanat teoiksi

Ålandsbankenissa tieto voitosta herätti erityisen suurta iloa, sillä pankki on Itämeriprojektin kautta rahoittanut Maarianhaminan kaupungin ympäristötyötä toistuvasti: vuonna 2020 Svibyn kosteikkoa 80 000 eurolla ja vuonna 2017 Nabbenin kosteikkoa 35 000 eurolla.

– Rahoituksen saaminen Ålandsbankenilta tarkoitti projektin siirtymistä sanoista tekoihin, kertoo Maarianhaminan kaupungin ympäristökoordinaattori Ulf Simolin

Slemmernin lahdelle toteutettiin muun muassa Itämeriprojektin rahoituksella nyt palkittu Nabbenin kosteikkoalue siihen kuuluvine altaineen ja jälkipuhdistuksineen, mikä luo edellytykset mikromuovien, ravintoaineiden ja muiden saasteiden erottelulle. Kaupungin toisella puolella sijaitsevaan Svibyhyn puolestaan rakennetaan kosteikon lisäksi myös viheralueita ja patikointipolkuja.

Hankkeet ovat olleet keskeisiä Maarianhaminan ympäristön vedenlaadun parantamisessa ja laajemminkin Itämerellä.

– Olemme ylpeitä, että Itämeriprojektin rahoittama hanke saa osakseen näin arvovaltaisen tunnustuksen.  Se osoittaa, että yhdessä voimme vaikuttaa ja parantaa asioita, sanoo Ålandsbankenin johtaja Anne-Maria Salonius.

– Juuri tästä Itämeriprojektissa on kyse – ideoista, jotka voivat parhaimmillaan kasvaa, inspiroida uusia hankkeita, liittyä toisiinsa ja lopulta yhdessä edistää Itämeren tilaa.

 

Ålandsbankenin Itämeriprojektin rahoitushaku 2022 on nyt auki ja päättyy 15.2.2023.  Kyseessä on osa Ålandsbankenin ympäristötyötä, jonka tavoitteena on löytää uusia ideoita ja innovaatioita Itämeren tilan parantamiseksi. Haku järjestetään nyt kahdeksatta kertaa ja jaossa tänä vuonna on 550 000 euroa. 

 

Lisää tietoa:
Anne-Maria Salonius, johtaja
Ålandsbanken Finland
Tel. +358 40 733 1106
anne-maria.salonius@alandsbanken.fi

 

Lisää tietoa Itämeriprojektista https://itameriprojekti.fi/

Linkki rahoitushakuun https://itameriprojekti.fi/hae-rahoitusta-itameriprojektilta/

 

Jaa somessa

Arkisto