ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.
1. Projektin taustaa:
Merissä on enemmän muovia kuin koskaan, ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Aika on käymässä vähiin, jotta YK:n Agenda 2030 ja sen 17 kestävän kehityksen tavoitetta voitaisiin saavuttaa. Avain kestävään tulevaisuuteen on hyvin koordinoitu ruohonjuuritasolta vaikuttava kansanliike, jolla on selkeä visio.
Nuori sukupolvi ottaa yhä enemmän vastuuta, vaikuttaa politiikkaan ja toteuttaa kampanjoita. Tiedämme silti, etteivät lakot ja vetoomukset riitä. Meidän on tehtävä enemmän yhteistyötä eri maiden ja järjestöjen välillä ja tehtävä jatkuvasti töitä muutoksen eteen. Jotta ReGeneration 2030:sta tulisi vahva alhaalta ylös vaikuttava kansanliike, se tukee muutosta ajavia toimijoita ja yhdistää järjestöjä, joilla on yhteinen rajat, sukupolvet ja yhteiskunnan sektorit ylittävä visio.
2. Projektin tavoite:
Haluamme tehdä kulutus- ja tuotantotapojen kestävyydestä uuden normin Pohjoismaissa ja Itämeren alueella. Yksi vuoden 2019 suurtapahtuman raportin tärkeimmistä asioista oli selvittää, olisiko oman oikeustoimikelpoisen yksikön perustaminen mahdollista. Ålandsbankenin Itämeriprojektiin lähetettiin hakemus säätiön perustamiseksi. Hakemus hyväksyttiin ja rahoitusta saatiin 50 000 euroa peruspääomaksi, jonka Suomen laki edellyttää säätiön perustamiseksi.
Kansanliike tarjoaa erilaisia alustoja nuorille ja nuorisojärjestöille verkostoitumista, suhteiden rakentamista, yhteisiä aloitteita, kampanjoita ja projekteja varten. Liike myös vaatii muutosta käymällä jatkuvaa sukupolvet ylittävää keskustelua päättäjien ja kasvattajien kanssa sekä korostaa nuorten avainasemaa jakamalla tietoa, kouluttamalla sekä kehittämällä valmiuksia ja vaikutusmahdollisuuksia.
Liikkeen päätapahtuma on vuosittainen suurtapahtuma Ahvenanmaalla. Se on vuoden tärkeä kohtaamispaikka, missä nuorten voima tulee näkyviin. Se on foorumi, jossa päätetään liikkeen julkilausumista.
3. Miten projekti parantaa Itämeren tilaa:
Kestävässä yhteiskunnassa ei ole taloudellista toimintaa, joka riistäisi järjestelmällisesti luonnonvaroja tai ihmisiä. Muutos alkaa koko talousjärjestelmän laittamisesta uuteen uskoon. Kestävämmän kulutuksen ja tuotannon puolesta puhuminen kannustaa yrityksiä kehittämään uusia liiketoimintamalleja ja poliitikkoja rahoittamaan julkisia hyvinvointipalveluja hyväksyen vain kestävät toimintatavat. Kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys (tavoite nro 12) on siten avain koko Agenda 2030:n ratkaisemiseksi.
Jaa somessa
Hae artikkelia
Viimeisimmät
- Hopeakylkisen eväkkään hyvinvointi heijastelee koko Itämeren kuntoa
- Itämeriprojektin hankkeet kannattelevat ekosysteemin tukipilareita
- Rehevöityminen on yksi Itämeren suurimmista ongelmista – näin Itämeriprojektin rahoittamat hankkeet torjuvat sitä
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
- Maarianhaminan kaupunki – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
Kategoriat
- Uutinen (64)
- Rahoituksen saajat (68)
- Lasten ja nuorten projektit (1)
- Konkreettiset kilogrammat (1)