Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
1. Projektin tausta:
Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. Erityisen tavallista on heittää tupakantumpit sadevesikaivoihin tietämättä, että hulevedet johdetaan lähes kaikkialla suoraan puhdistamatta lähimpään vesistöön.
”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman käyttäytymisensä vaikutusta. Kampanjassa merten roskaantumisongelmaa tuodaan esille visuaalisuuden avulla. Kaupunkien sadevesikaivojen kannet sekä katukuvan roskikset koristellaan näkyvästi ja hauskasti ohjeistavalla teemalla, joka haastaa muuttamaan ohikulkijan käyttäytymistä.
Projektilla on jo valmiina Itämeriaiheinen ilme. Kampanjaa pilotoitiin vuonna 2019 Turussa ja Vantaalla ja Porvoossa.
2. Projektin tavoite:
Tavoitteena on lisätä tietoisuutta urbaanien ympäristöjen merkityksestä merten roskaantumisessa ja erityisesti hulevesien keskeisestä roolista roskien levittäjänä. Tavoitteena on saada useita kaupunkeja mukaan ja näin kasvattaa kampanjan vaikuttavuutta.
Rahoitusta tarvitaan erityisesti hankkeen koordinoimiseen sekä materiaalikustannuksiin, jotta kaupunkien kynnys lähteä mukaan kampanjaan pystytään pitämään matalana.
3. Projektin vaikutus Itämeren tilaan:
Merten roskaantuminen on tutkimusten mukaan vahvasti kytkeytynyt ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin. Kun tietoisuus oman käytöksen vaikutuksesta lisääntyy, kadulle heitettyjen ja meriin päätyvien roskien ja tumppien määrä vähenee.
Jaa somessa
Hae artikkelia
Viimeisimmät
- Hopeakylkisen eväkkään hyvinvointi heijastelee koko Itämeren kuntoa
- Itämeriprojektin hankkeet kannattelevat ekosysteemin tukipilareita
- Rehevöityminen on yksi Itämeren suurimmista ongelmista – näin Itämeriprojektin rahoittamat hankkeet torjuvat sitä
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
- Maarianhaminan kaupunki – Itämeriprojektin 2024 voittajat esittäytyvät
Kategoriat
- Uutinen (64)
- Rahoituksen saajat (68)
- Lasten ja nuorten projektit (1)
- Konkreettiset kilogrammat (1)