Badewanne – 10 000 €
Tutkimushanke hylkyihin takertuneiden haamuverkkojen, ja hylkyjen sisältämien haitallisten aineiden kartoittamiseksi ja kuvaamiseksi.
Badewanne oy on voittoa tuottamaton (non-profit) yhtiö. Me, Badewanne sukellustutkimusryhmä tutkimme ja dokumentoimme laivahylkyjä erityisesti Suomenlahdella. Badewannen päätavoite on tuottaa suurelle yleisölle dokumentteja (tv/elokuva, kirjat, lehtiartikkelit, sosiaalinen media) historiallisesti mielenkiintoisista hylyistä ja niihin liittyvistä tapahtumista. Erityinen osaamisalueemme, ja kiinnostuksemme kohdistuu maailmansotien aikaisiin hylkyihin ja tapahtumiin. Olemme ainoa suomalainen tutkimusryhmä jonka tekemä tv-dokumentti on julkaistu National Geographic kanavalla.
Kuvassa: Suomenlahdelle uponneen 2. Maailmansodan aikaisen sukellusveneen hylyssä olevia trooliverkkoja, ja niihin takertuneita ja hukkuneita hylkeitä.
2. Ongelman kuvaus
Me Suomenlahden rannalla asuvatkaan emme aina miellä sitä yhdeksi maailman tärkeimmistä kauppareiteistä. Sellainen Suomenlahti on ollut jo vuosisatoja huolimatta siitä että se on merenkulullisesti vaativa merialue. Samoin usein unohtuu että Suomenlahti on ollut molemmissa maailmansodissa merkittävien taisteluiden näyttämönä. Näistä syistä sen pohjalle on päätynyt suuri määrä laivanhylkyjä. Nämä hylyt ovat historiallisesti kiehtovia tutkimuskohteita, joiden tutkiminen usein ratkaisee historian hämärään jo jääneitä tapahtumia.
Valitettavasti hylkyihin liittyy muutakin kuin historiaa. Suomenlahden vilkas kalastus on tartuttanut niihin suuren määrän kalanpyydyksiä kuten avovesitrooleja, jotka hylkyjen rakenteisiin tarttuneina edelleen pyytävät ja tappavat merieläimiä, kuten hylkeitä ja kaloja jatkuvasti. Nämä ”haamuverkot” ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma. Suomenlahdella niitä on paljon, käytännössä kaikissa tutkimissamme hylyissä.
Maailmansotien ajoista eteenpäin alusten polttoaineena on yhä useammin öljy jossain muodossaan. Upotessaan alukset vievät usein merkittävän osan öljystään pohjaan. Nyt, kun maailmansodista on 100 – 70 vuotta, alkavat hylkyjen teräsrakenteet ruostua puhki, jolloin öljy saattaa vapautua mereen. Vaikka hylkyjen sisältämät öljymäärät ovat pieniä tankkereihin verrattuna, voivat ne silti olla satoja tonneja, ja siten aiheuttaa paikallisesti merkittäviä ongelmia.
Yhteistä haamuverkoille ja hylkyjen sisältämille haitallisille aineille on se, että ne ovat samassa paikassa. Mutta kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon ja missä, ja minkälaiset olosuhteet ovat kullakin hylyllä. Badewanne tutkimusryhmä etsii, paikantaa ja tutkii juuri näitä hylkyjä, ja ryhmän erikoisosaaminen kattaa juuri sen tiedon keräämisen tarpeen mikä nyt puuttuu.
3. Mihin projekti tähtää? / Miltä ratkaisunne näyttää?
Haemme rahoitusta jonka avulla voimme uusia kuvauskalustoamme ajanmukaiseksi, ja pystymme kahden kesän aikana toimimaan sukellusoperaatioissa Suomenlahdella. Näiden sukellusoperaatioiden yhteydessä me kartoitamme, kuvaamme ja mallinnamme hylyissä olevia haitallisia aineita ja haamuverkkoja, ja tuotamme aitoon paikkatietoon perustuvan hylkyrekisterin joka sisältää kaiken tämän tiedon. Tätä rekisteriä voidaan suoraan, tai viranomaisten rekistereihin yhdistämällä käyttää apuna arvioitaessa hylyissä olevien haitallisten aineiden ja haamuverkkojen aiheuttaman ongelman laajuutta. Jossain vaiheessa näitä ongelmia vääjäämättä pitää alkaa ratkaisemaan haamuverkot ja haitalliset aineet poistamalla. Silloin on ensiarvoisen tärkeää että paikkatiedon lisäksi on käytössä materiaalia kuten videokuvaa, valokuvia, piirroksia ja mallinnuksia joiden avulla haitallisten aineiden ja/tai haamuverkkojen poisto-operaatiot voidaan suunnitella.
4. Miten projekti myötävaikuttaa Itämeren tilan parantamiseen?
Me, Badewanne tutkimusryhmä, olemme juuri tällaisen tutkimuksen, kartoituksen ja kuvamateriaalin tuottamisen kansainvälisestikin tunnustettuja erikoisosaajia. Itämeren ja Suomenlahden historian tutkimuksen lisäksi haluamme tuoda osaamisemme mukaan myös Itämeren ympäristön hyväksi tehtävään työhön. Kun hylyistä on vihdoin poistettu haitalliset aineet ja haamuverkot, ovat ne itse asiassa keinotekoisia riuttoja jotka monimuotoisen elinympäristön tarjoamalla lisäävät Itämeren eliöstön runsautta ja monimuotoisuutta.
Muita hankkeita edellisiltä vuosilta
John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön……
Rannikko-observatorio – 35 000 €
Haluamme rakentaa automaattisesti toimivan mittariverkoston, joka mittaa keskeytyksettä tietoa ja lähettää sitä verkkoportaaliin.
Miksi Itämerta on suojeltava? – 17 500 €
Tässä ympäristökasvatusprojektissa oppilaat tutkivat Itämerta, sen rannikoita ja ympärillä olevia valtioita yhdessä yhteistyökoulujen ja -päiväkotien kanssa.
Nuori, sun ideat ja teot Itämeren hyväksi – 3 500 €
Projektiin haastetaan Itämeren rannoilla koulua käyvät nuoret mukaan ideoimaan tekoja, joilla kaunis Itämeremme puhdistuisi eikä likaantuisi.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2016
Käymäläjätteet kuriin – Imutyhjennyslaitteen hankinta saaristoon – 14 000 €
Haluamme estää jätteiden mereen pääsyn, sillä yhden ihmisen yhden päivän käymäläjätökset meressä antavat levänkasvatuspotentiaalin 2,5 kilolle levää.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Muoviroskan keruulaite – 70 000 €
Tavoitteena on rakentaa erityisesti makromittaisten muoviroskien keruuseen kehitetty laite.
Nutribute – 15 000 €
Ainutlaatuinen joukkorahoitusalusta muuttaa Itämeren suojeluideat toiminnaksi.
Siisti Biitsi – 90 000 €
Siisti Biitsi -ohjelman tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta, jakaa tietoa sekä yhdistää konkreettinen…
Itämeri-lähettiläsvierailut kouluissa – 10 000 €
Projektimme tavoitteena on järjestää puolentoista vuoden aikana 600 elämyksellistä Itämeri- lähettiläiden pitämää oppituntia peruskouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla……
Ahvenanmaan siivous – 10 000 €
Ahvenanmaan siivous -projektin avulla haluamme paitsi koordinoida ja tukea vapaaehtoisten toimia ympäri Ahvenanmaata, myös tehdä töitä roskaantumisen ennaltaehkäisemiseksi.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Lapsilta lapsille – 3 600 €
Projekti tähtää siihen, että lapset itse löytävät Itämeren hienouden ja haluavat esitellä sen muillekin.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Itämeriviikko 2016 – 1 400 €
Itämeri-teemaviikolla 7.-luokkalaiset opettajineen siivoavat koulun lähialueita sekä Munkkiniemen rantoja. Lisäksi Itämeri-teema näkyy keskitetysti opetuksessa eri oppiaineissa niin peruskoulussa…
Konkreettiset kilogrammat,2016
Haitallista ympäristökuormitusta vähentävä vedenalaisten rakenteiden puhdistuslaitteisto – 33 000 €
DG-Diving Group Oy:n kehittämä menetelmä mahdollistaa laivojen pohjien puhdistuksen Itämerellä vesistöä kuormittamatta.
Konkreettiset kilogrammat,2018
Solar Foods – 50 000 €
Solar Foodsin projektin tavoite on laatia ensimmäisen raaka-aineenaan hiilidioksidia, uusiutuvaa sähköä ja kivennäisaineita käyttävän kaupalliseen ruoantuotantoon tarkoitetun tehtaan…
Emmaus Åland – 120 000 € (kaksivuotinen rahoitus)
Emmaus Åland on yhdistys, jonka työkenttänä ovat kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteisvastuu. Emmaus Åland auttaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle kierrätyksen ja uusiokäytön avulla.……
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2017
Petokala-projekti – 5 000 €
Tavoitteena on parantaa rannikon ekosysteemin tasapainoa vahvistamalla petokalakantaa.
Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. ”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman…
Clewat Oy – 130 000e
Clewat kehittelee laittteita merten ja vesialueiden puhdistamiseen. Clewatin kehittelemän uuden ja innovatiivisen lumensulatuslaitteen etu on siinä, että lumensulatus itsessään on…
Hiiliviljelyverkosto – 33 000 €
Kouluttamalla luomuviljelijät hiiliviljelijöiksi teemme pelloista hiilinieluja ja tukimme ravinnevuodot vesistöihin.
Elävä Itämeri, Baltic Sea Action Group – 80 000 €
Baltic Sea Action Group perusti Elävä Itämeri -hankkeen vuonna 2019, jolloin se sai Ålandsbankenin Itämeriprojektilta 80 000 euron rahoituksen. Nyt hanke sai jatkorahoituksen toiselle vuodelle.
Rauman freinetkoulun oppilaiden tutustuminen saaristoluontoon – 4 100 €
Tavoitteena on paitsi tehdä ympäristöteko, myös rakentaa oppilaidemme luontosuhdetta ja halua suojella yhteistä Itämertamme.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Typenpoiston parantaminen jätevedenpuhdistamoilla – 40 000 €
Projektin tarkoituksena on ottaa jätevedenpuhdistamoilla käyttöön tekniikkaa, jolla lisätään typenpoistoa energiankulutuksen jopa pienentyessä.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2015
Täktominlahden ennallistaminen – 20 000 €
Kääntääksemme negatiivisen kehityksen, käynnistimme operaatio Täktominlahden vuonna 2010.
Tutkimusmatka Saaristomerelle – 6 000 €
”Tutkimusmatka Saaristomerelle” on aktivoiva seikkailuohjelma, joka on suunnattu lapsiperheille saariston vierasvenesatamissa.
BagIt – 9 500 €
Muovipussit pois Itämerestä ainutlaatuisen paperikassin avulla.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Maarianhaminan Slemmernin lahti mikromuovittomaksi – 35 000 €
Nabbenin niemen läheisyydessä toteutettava kosteikkoratkaisu siihen kuuluvine altaineen ja jälkipuhdistuksineen luo edellytykset mikromuovien, ravintoaineiden ja muiden saasteiden erottelulle.
Lasten ja nuorten projektit,2015
#ihanaitämeri – 1 000 €
Projekti tähtää lisäämään tietoutta Itämerestä ja sen suojelemisesta sekä madaltamaan kynnystä osallistua suojeluun.
WWF Suomi – vuosittainen rahoitus (25 000 € vuonna 2019)
WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa noin sadassa maassa, kaikilla mantereilla. WWF Suomi on työskennellyt Itämeren suojelemiseksi jo yli 30 vuotta.
Suomen Ympäristokeskus SYKE – 42 000e
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa vuosittain merimetsojen sekä haahkojen pesintää. Tässä hankkeessa selvitetään Suomenlahdella muovien määrää merilintujen pesissä. Merilinnut kärsivät ympäristön…
Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Itämeri puhtaaksi muovista biohajoavilla pakkausvalinnoilla – 50 000 €
Sulapac® -materiaali ja -pakkauskonsepti on kehitetty ratkaisemaan osaltaan merien muoviongelmaa.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Maatalouden fosforikuormituksen vähentäminen peltojen kipsikäsittelyllä – 40 000 €
Peltojen kipsikäsittely vähentää pelloilta tulevaa fosforihuuhtoumaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin nykyisin käytössä olevat vesiensuojelukeinot.
Roskapostia – Kansalaisen tietokirja merten roskaantumisesta – 20 000 €
Hankkeen kärki on tiedon levittäminen ja sitä kautta meriympäristön tilan parantaminen.
Lasten ja nuorten projektit,2016
Haluamme pelastaa Itämeren! – 1 000 €
Mitä useammat aikuiset kuulevat, että me lapset haluamme työskennellä puhtaamman Itämeren eteen, sitä parempi.
ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Kestävän maanhoidon karttapalvelu – 65 000 €
Voittoa tavoittelematon kaikille avoin karttapalvelu auttaa maanomistajia tehokkaassa Itämeren suojelussa ja ilmastotyössä.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Lääkeainejäämien ja muiden haitta-aineiden poistaminen jätevesistä – 80 000 €
Tavoitteemme on skaalata kehittämämme koronapurkausteknologia teolliseen mittakaavaan.
Itämeriprojektipäivät huhtikuussa 2017 – 1 000 €
Katse kohti Itämerta – Me hankolaiset nuoret välitämme ympäröivästä merestämme ja sen hyvinvoinnista.
Itämeri-palapeli – 10 000 €
Projektin tavoite on osoittaa lapsille ja nuorille, että myös he voivat olla mukana Itämeren hyväksi tehtävässä työssä.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Mekaaninen eliönesto – 7 000 €
Tavoitteenamme on kaupallistaa ja vakiinnuttaa vaihtoehtoisia eliönestomenetelmiä, jotka tekevät työn paremmin kun nykyiset eliönestomaalit.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2020
Maarianhaminan kaupunki – 80 000 e
Terveemmän Itämeren saavuttamiseksi tarvitaan sekä pieniä että suuria toimenpiteitä. Rakentamalla kosteikon Svibyhyn Maarianhaminan kaupunki auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Proteiinirehun ilmastotehokas tuotanto – 15 000 €
Tavoitteemme on kasvattaa hyönteisentoukkia, joita ruokitaan yllämainittujen teollisuuksien jätteillä ja jäämätuotteilla.