Kuvan on ottanut Visa Hietalahti.
Elävä Itämeri, Baltic Sea Action Group – 80 000 €
1. Projektin tausta:
Baltic Sea Action Group perusti Elävä Itämeri -hankkeen vuonna 2019, jolloin se sai Ålandsbankenin Itämeriprojektilta 80 000 euron rahoituksen. Nyt hanke sai jatkorahoituksen toiselle vuodelle.
Hanke tekee tiivistä yhteistyötä vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman VELMU:n kanssa. Lisäksi BSAG:n ohella hankkeessa ovat mukana Suomen ympäristökeskus (SYKE), Metsähallitus, Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema, Åbo Akademi, ELY-keskus sekä ympäristöministeriö.
Hankkeen pilottikohteena toimii Gullkronan saari, jonka ympärillä sijaitsee runsaasti monimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä. Veden alla elävää lajistoa kartoitettiin Metsähallituksen toimesta tarkemmin vuoden 2019 syksyllä, ja vesialueelta löytyi mm. rakkohaurua ja sinisimpukkaa.
2. Projektin tavoite:
Elävä Itämeri -hanke pyrkii Itämeren monimuotoisuuden suojeluun hyödyntäen jo olemassa olevaa, laajaa VELMU-aineistoa. Suomen rannikkoalueilta löytyy runsaasti erilaisia elinympäristöjä, jotka tarjoavat asuinpaikkoja monenlaisille eliöille. Meren monimuotoisuus on kuitenkin uhattuna rehevöitymisen, ilmastonmuutoksen ja erilaisten ihmispaineiden takia.
Hankkeessa selvitetään uusia potentiaalisia suojelualueita mm. yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Merellisen monimuotoisuuden merkitystä tuodaan sekä suuren yleisön että päättäjien tietoon järjestämällä aiheeseen liittyviä tapahtumia ja tuottamalla monipuolista viestintämateriaalia. Yksityisen suojelun käytäntöjä ja vaihtoehtoja selkeytetään Elävä Itämeri -suojelusivustolla. Sivustolle kootaan myös tietoa meriluonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja vinkkejä siitä, mitä kukin voi tehdä monimuotoisuuden suojelemiseksi.
Hankkeen toinen vuosi jatkaa myös jo aloitettua työtä Gullkronan suojelupilotin edistämiseksi.
3. Projektin vaikutus Itämeren tilaan:
Elävä Itämeri kasvattaa tietoisuutta vedenalaisesta monimuotoisuudesta ja yksityisten tahojen roolista monimuotoisuuden suojelussa. Hankkeen tavoitteena on myös kehittää suojelupolkuja, jotta arvokkaiden alueiden suojelu olisi niitä omistaville yksityisille tahoille nykyistä helpompaa ja selkeämpää. Tämä on erityisen tärkeää, sillä tutkimusten mukaan suuri osa suojelua kaipaavista arvokkaista alueista sijaitsee yksityisillä vesialueilla.
Muita hankkeita edellisiltä vuosilta
Kestävän maanhoidon karttapalvelu – 65 000 €
Voittoa tavoittelematon kaikille avoin karttapalvelu auttaa maanomistajia tehokkaassa Itämeren suojelussa ja ilmastotyössä.
Miksi Itämerta on suojeltava? – 17 500 €
Tässä ympäristökasvatusprojektissa oppilaat tutkivat Itämerta, sen rannikoita ja ympärillä olevia valtioita yhdessä yhteistyökoulujen ja -päiväkotien kanssa.
Emmaus Åland – 120 000 € (kaksivuotinen rahoitus)
Emmaus Åland on yhdistys, jonka työkenttänä ovat kestävä kehitys ja kansainvälinen yhteisvastuu. Emmaus Åland auttaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle kierrätyksen ja uusiokäytön avulla.……
BagIt – 9 500 €
Muovipussit pois Itämerestä ainutlaatuisen paperikassin avulla.
Ahvenanmaan siivous – 10 000 €
Ahvenanmaan siivous -projektin avulla haluamme paitsi koordinoida ja tukea vapaaehtoisten toimia ympäri Ahvenanmaata, myös tehdä töitä roskaantumisen ennaltaehkäisemiseksi.
Roskapostia – Kansalaisen tietokirja merten roskaantumisesta – 20 000 €
Hankkeen kärki on tiedon levittäminen ja sitä kautta meriympäristön tilan parantaminen.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Proteiinirehun ilmastotehokas tuotanto – 15 000 €
Tavoitteemme on kasvattaa hyönteisentoukkia, joita ruokitaan yllämainittujen teollisuuksien jätteillä ja jäämätuotteilla.
Rauman freinetkoulun oppilaiden tutustuminen saaristoluontoon – 4 100 €
Tavoitteena on paitsi tehdä ympäristöteko, myös rakentaa oppilaidemme luontosuhdetta ja halua suojella yhteistä Itämertamme.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Lääkeainejäämien ja muiden haitta-aineiden poistaminen jätevesistä – 80 000 €
Tavoitteemme on skaalata kehittämämme koronapurkausteknologia teolliseen mittakaavaan.
Konkreettiset kilogrammat,2018
Solar Foods – 50 000 €
Solar Foodsin projektin tavoite on laatia ensimmäisen raaka-aineenaan hiilidioksidia, uusiutuvaa sähköä ja kivennäisaineita käyttävän kaupalliseen ruoantuotantoon tarkoitetun tehtaan…
John Nurmisen Säätiö – 80 000 €
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön……
Lasten ja nuorten projektit,2016
Haluamme pelastaa Itämeren! – 1 000 €
Mitä useammat aikuiset kuulevat, että me lapset haluamme työskennellä puhtaamman Itämeren eteen, sitä parempi.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Itämeriviikko 2016 – 1 400 €
Itämeri-teemaviikolla 7.-luokkalaiset opettajineen siivoavat koulun lähialueita sekä Munkkiniemen rantoja. Lisäksi Itämeri-teema näkyy keskitetysti opetuksessa eri oppiaineissa niin peruskoulussa…
Konkreettiset kilogrammat,2016
Badewanne – 10 000 €
Tutkimushanke hylkyihin takertuneiden haamuverkkojen, ja hylkyjen sisältämien haitallisten aineiden kartoittamiseksi ja kuvaamiseksi.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Maatalouden fosforikuormituksen vähentäminen peltojen kipsikäsittelyllä – 40 000 €
Peltojen kipsikäsittely vähentää pelloilta tulevaa fosforihuuhtoumaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin nykyisin käytössä olevat vesiensuojelukeinot.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Maarianhaminan Slemmernin lahti mikromuovittomaksi – 35 000 €
Nabbenin niemen läheisyydessä toteutettava kosteikkoratkaisu siihen kuuluvine altaineen ja jälkipuhdistuksineen luo edellytykset mikromuovien, ravintoaineiden ja muiden saasteiden erottelulle.
Suomen Ympäristokeskus SYKE – 42 000e
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa vuosittain merimetsojen sekä haahkojen pesintää. Tässä hankkeessa selvitetään Suomenlahdella muovien määrää merilintujen pesissä. Merilinnut kärsivät ympäristön…
Clewat Oy – 130 000e
Clewat kehittelee laittteita merten ja vesialueiden puhdistamiseen. Clewatin kehittelemän uuden ja innovatiivisen lumensulatuslaitteen etu on siinä, että lumensulatus itsessään on…
Hiiliviljelyverkosto – 33 000 €
Kouluttamalla luomuviljelijät hiiliviljelijöiksi teemme pelloista hiilinieluja ja tukimme ravinnevuodot vesistöihin.
WWF Suomi – vuosittainen rahoitus (25 000 € vuonna 2019)
WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa noin sadassa maassa, kaikilla mantereilla. WWF Suomi on työskennellyt Itämeren suojelemiseksi jo yli 30 vuotta.
ReGeneration 2030 – 50 000 €
ReGeneration 2030 on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen nuorten ja nuorten aikuisten kansanliike, joka toteuttaa YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2016
Käymäläjätteet kuriin – Imutyhjennyslaitteen hankinta saaristoon – 14 000 €
Haluamme estää jätteiden mereen pääsyn, sillä yhden ihmisen yhden päivän käymäläjätökset meressä antavat levänkasvatuspotentiaalin 2,5 kilolle levää.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Typenpoiston parantaminen jätevedenpuhdistamoilla – 40 000 €
Projektin tarkoituksena on ottaa jätevedenpuhdistamoilla käyttöön tekniikkaa, jolla lisätään typenpoistoa energiankulutuksen jopa pienentyessä.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Muoviroskan keruulaite – 70 000 €
Tavoitteena on rakentaa erityisesti makromittaisten muoviroskien keruuseen kehitetty laite.
Nuori, sun ideat ja teot Itämeren hyväksi – 3 500 €
Projektiin haastetaan Itämeren rannoilla koulua käyvät nuoret mukaan ideoimaan tekoja, joilla kaunis Itämeremme puhdistuisi eikä likaantuisi.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2020
Maarianhaminan kaupunki – 80 000 e
Terveemmän Itämeren saavuttamiseksi tarvitaan sekä pieniä että suuria toimenpiteitä. Rakentamalla kosteikon Svibyhyn Maarianhaminan kaupunki auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä.
Siisti Biitsi – 90 000 €
Siisti Biitsi -ohjelman tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta, jakaa tietoa sekä yhdistää konkreettinen…
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2017
Petokala-projekti – 5 000 €
Tavoitteena on parantaa rannikon ekosysteemin tasapainoa vahvistamalla petokalakantaa.
Itämeriprojektipäivät huhtikuussa 2017 – 1 000 €
Katse kohti Itämerta – Me hankolaiset nuoret välitämme ympäröivästä merestämme ja sen hyvinvoinnista.
Itämeri-palapeli – 10 000 €
Projektin tavoite on osoittaa lapsille ja nuorille, että myös he voivat olla mukana Itämeren hyväksi tehtävässä työssä.
Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä.
Konkreettiset kilogrammat,2017
Itämeri puhtaaksi muovista biohajoavilla pakkausvalinnoilla – 50 000 €
Sulapac® -materiaali ja -pakkauskonsepti on kehitetty ratkaisemaan osaltaan merien muoviongelmaa.
Pidä Saaristo Siistinä, Mahanpuruja muovista – 40 000 €
Roskaantumisongelmaan liittyy keskeisesti tiedon puute siitä, miten roskat kulkeutuvat kaupungeista vesistöihin. ”Mahanpuruja muovista” -kampanja haluaa herätellä ohikulkijoita pohtimaan oman…
Lasten ja nuorten projektit,2015
#ihanaitämeri – 1 000 €
Projekti tähtää lisäämään tietoutta Itämerestä ja sen suojelemisesta sekä madaltamaan kynnystä osallistua suojeluun.
Tutkimusmatka Saaristomerelle – 6 000 €
”Tutkimusmatka Saaristomerelle” on aktivoiva seikkailuohjelma, joka on suunnattu lapsiperheille saariston vierasvenesatamissa.
Lasten ja nuorten projektit,2015
Lapsilta lapsille – 3 600 €
Projekti tähtää siihen, että lapset itse löytävät Itämeren hienouden ja haluavat esitellä sen muillekin.
Nutribute – 15 000 €
Ainutlaatuinen joukkorahoitusalusta muuttaa Itämeren suojeluideat toiminnaksi.
Rannikko-observatorio – 35 000 €
Haluamme rakentaa automaattisesti toimivan mittariverkoston, joka mittaa keskeytyksettä tietoa ja lähettää sitä verkkoportaaliin.
Paikalliset vesiensuojeluprojektit,2015
Täktominlahden ennallistaminen – 20 000 €
Kääntääksemme negatiivisen kehityksen, käynnistimme operaatio Täktominlahden vuonna 2010.
Konkreettiset kilogrammat,2015
Mekaaninen eliönesto – 7 000 €
Tavoitteenamme on kaupallistaa ja vakiinnuttaa vaihtoehtoisia eliönestomenetelmiä, jotka tekevät työn paremmin kun nykyiset eliönestomaalit.
Konkreettiset kilogrammat,2016
Haitallista ympäristökuormitusta vähentävä vedenalaisten rakenteiden puhdistuslaitteisto – 33 000 €
DG-Diving Group Oy:n kehittämä menetelmä mahdollistaa laivojen pohjien puhdistuksen Itämerellä vesistöä kuormittamatta.
Itämeri-lähettiläsvierailut kouluissa – 10 000 €
Projektimme tavoitteena on järjestää puolentoista vuoden aikana 600 elämyksellistä Itämeri- lähettiläiden pitämää oppituntia peruskouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla……