Itämeri puhtaaksi muovista biohajoavilla pakkausvalinnoilla – 50 000 €
Muovia korvaava suomalainen materiaali-innovaatio
Sulapac on kahden suomalaistutkijan, Suvi Haimin ja Laura Kyllösen perustama yritys, joka kehittää ja tuottaa täysin biohajoavia ja kestävän kehityksen pakkauksia. Yrityksen kivijalka on sen perustajien vuosien työssä biomateriaalien parissa ja tulevaisuuden visiona on tehdä maapallosta puhtaampi ja kestävän kehityksen mukainen tuleville sukupolville.
2. Ongelman kuvaus
Muovi on yksi maailman dominoivimmista pakkausmateriaaleista sen helpon muovattavuuden ja helpon kuljetettavuuden ansiosta. Muovi on myös kestävää ja sen valmistus on halpaa. Mutta tällä kaikella on hintansa.
Joka minuutti jäteautollinen muovijätettä päätyy suoraan maailman meriin. Mikäli muovin tuotanto pysyy nykyisellään, vuonna 2050 merissämme arvioidaan olevan enemmän muovia kuin kalaa. Esimerkiksi Tyynellemerelle on jo muodostunut valtava jätepyörre, niin sanottu ihmisten aikaansaama roskamanner. Kun tämän lisäksi tiedämme, että Itämeri on jo nyt yksi maailman saastuneimmista meristä, on yhtälö selvä – jotain on tehtävä.
3. Mihin projekti tähtää? / Miltä ratkaisunne näyttää?
Sulapac® -materiaali ja -pakkauskonsepti on kehitetty ratkaisemaan osaltaan merien muoviongelmaa. Tämä Suomessa innovoitu pakkausmateriaali on tehty puuhakkeesta ja biohajoavista luonnonperäisistä sidosaineista, mikä tekee siitä yhden maailman ekologisimmista materiaaleista. Mikä tärkeintä, Sulapac® -materiaali ei sisällä lainkaan muovia ja on täysin biohajoava. Se on yleisiltä ominaisuuksiltaan samankaltainen ja yhtä monipuolinen kuin muovi, mutta 100 % ympäristöystävällinen.
Sulapac® -materiaalista luodut pakkaukset on tehty edustamaan pohjoismaalaista designia edistämään uuden materiaalin käyttöönottoa maailmalla. Sulapac Oy tarjoaa asiakkailleen pakkausmateriaalin valmistuksen lisäksi kokonaiskonseptin suomalaisten huippusuunnittelijoiden luomina lopputuotteina. Myös kuluttajien informointi ja kestävästä kehityksestä kouluttaminen on Sulapac Oy:lla tärkeässä roolissa.
4. Miten projekti myötävaikuttaa Itämeren tilan parantamiseen?
Sulapac® -materiaalin käytön laajetessa on niin Itämeren kuin koko muunkin maailman vesialueiden jätemäärään tiedossa huima lasku. Lopullisena päämääränä onkin rakentaa merille uusi puhtaampi tulevaisuus yksi pakkaus kerrallaan. Sulapac Oy on myös valmis sitoutumaan lahjoittamaan 10 senttiä jokaisesta myydystä pakkauksesta Itämeren suojeluun yhden vuoden ajan.
Jaa somessa
Sök artiklar
Senaste
- Den silverfärgade fiskens välmående speglar hela Östersjöns tillstånd.
- Östersjöprojektets finansierade projekt upprätthåller ekosystemets stödpelare
- Övergödning är ett av Östersjöns största problem – så bekämpar projekt som finansieras av Östersjöprojektet det
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Vi presenterar vinnarna i Östersjöprojektet 2024
- Mariehamns stad – Vi presenterar vinnarna i Östersjöprojektet 2024
Kategorier
- Barn och ungas projekt (1)
- Mottagare av finansiering (24)
- Nyheter (60)
- Konkreta kilogram (1)