Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO – Pelillistämisen kautta ruokahävikkiä vastaan – 28 000 €
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä. Pokemon GO -applikaation tavoin pelillistämisen kautta ihmiset innostetaan keräämään hävikkituotteita lähialueen kaupoista. Hävikkituotteita ostamalla pelaajat keräävät pisteitä, joilla pelissä pääsee etenemään seuraavalle tasolle ja voi saada palkintoja.
Froodly GO. Froodly Oy on helsinkiläinen startup-yritys, joka taistelee kauppojen ruokahävikkiä vastaan. Nimi Froodly tulee sanoista “food friendly”.
2. Ongelman kuvaus
Etenkin maatalouden valumavedet ja ilmastonmuutoksen aiheuttama planeetan keskilämpötilan nousu uhkaavat Itämeren ekosysteemejä. Maatalous on Suomessa suurin ihmisen aiheuttama ravinnekuormituksen lähde. Noin 2/3 Itämereen päätyvästä fosforista ja yli puolet typestä ovat peräisin maataloudesta, jotka lisäävät mm. haitallista sinilevää sekä rihmalevää ja siten aiheuttavat merenpohjan hapettomuutta. Ruoantuotanto muodostaa noin kolmanneksen ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta. Suomessa heitetään hukkaan jopa 460 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa, josta kauppojen osuus on noin 65 miljoonaa kiloa. Ruokahävikin pienentäminen yksi tärkeimpiä ilmastotekoja, joita voimme tehdä.
3. Mihin projekti tähtää? / Miltä ratkaisunne näyttää?
Froodly GO on moderni, hauska ja innostava tapa pienentää ruokahävikkiä. Pokemon GO -applikaation tavoin pelillistämisen kautta ihmiset innostetaan keräämään hävikkituotteita lähialueen kaupoista. Hävikkituotteita ostamalla pelaajat keräävät pisteitä, joilla pelissä pääsee etenemään seuraavalle tasolle ja voi saada palkintoja. Pelillisyys toteutetaan siten, että kaupat, joissa on hävikkituotteita saatavilla ilmestyvät tietyksi ajaksi (esim. 2h) kerrallaan kartalle, jolloin pelaajalla on tämä aikahaarukka aikaa käydä pelastamassa tuote. Esimerkiksi S-ryhmän kauppa voi hyödyntää tätä klo 21 alkavalla hävikkituotteiden -60%:n tarjouksessaan siten, että pelaajan lähellä olevat S-ryhmän kaupat, joissa hävikkituotteita on, ilmestyvät tuolloin kartalle tietyksi määräajaksi tai kunnes kauppias ilmoittaa hävikkituotteiden loppuneen. Palkintojen suhteen tehdään yritysyhteistyötä siten, että tietyn tason saavuttanut pelaaja saa konkreettisia etuja. Applikaation käyttöliittymästä tehdään helppo, hauska ja innostava. Motivaatiota applikaation käyttöön lisäävät myös kerätyt tilastotiedot pelastettujen raaka-aineiden määrästä ja niiden hiilijalanjäljestä.
Projekti tähtää Itämeren kunnon parantamiseen ruokahävikin pienentämisen kautta. Tähän pyritään sekä välittömästi applikaation ruokahävikkiä pienentävän vaikutuksen kautta että välillisesti kertomalla ruokahävikistä laajoille yleisöille hauskalla tavalla ja vaikuttamalla näin heidän asenteisiinsa ruokahävikkiä kohtaan myös kotikeittiössä. Kun ruokahävikin problematiikkaa tuodaan esille uusin, hauskoin keinoin, tavoitetaan myös aivan uusia kohderyhmiä, jotka eivät perinteisesti ympäristöasioista innostu.
4. Miten projekti myötävaikuttaa Itämeren tilan parantamiseen?
Kun hukkaan joutuvan ruoan määrä vähenee, vähenevät myös maatalouden Itämereen päätyvät valumavedet sekä ruoantuotannon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Tämä hillitsee ilmastonmuutosta ja Itämeren rehevöitymistä. Tuloksia voidaan seurata applikaatiosta kerättävällä informaatiolla pelastetun ruokahävikin määrästä. Visualisointien avulla voidaan viestiä niin kilomääristä kuin pelastetun ruoan hiilidioksidipäästöistä. Ruokahävikki teemana tavoittaa yhä useampia ihmisiä helposti lähestyttävän ja innostavan mobiiliapplikaation ansiosta.
Jaa somessa
Sök artiklar
Senaste
- Den silverfärgade fiskens välmående speglar hela Östersjöns tillstånd.
- Östersjöprojektets finansierade projekt upprätthåller ekosystemets stödpelare
- Övergödning är ett av Östersjöns största problem – så bekämpar projekt som finansieras av Östersjöprojektet det
- Helsingin Perinnepurjehtijat ry – Vi presenterar vinnarna i Östersjöprojektet 2024
- Mariehamns stad – Vi presenterar vinnarna i Östersjöprojektet 2024
Kategorier
- Barn och ungas projekt (1)
- Mottagare av finansiering (24)
- Nyheter (60)
- Konkreta kilogram (1)